Konekeskon maarakennuskoneiden huoltopisteissä on nyt maatalouskoneetkin hallitsevia mekaanikkoja. Myös varaosien varastonhallintajärjestelmä on viritetty ennen varsinaisen sesongin alkua.
VUOSI SITTEN Konekeskolla alkanut maatalouskonehuollon tehostaminen alkaa olla valmiina hyvissä ajoin ennen viljelykautta. Konekeskon kuuteen toimipisteeseen on koulutettu maatalouskonehuoltajia. Konekeskon huoltopisteet huoltavat ja korjaavat traktoreita, puimureita, työkoneita sekä maarakennus- ja ympäristökoneita. Erityisesti ne profiloituvat teknisesti vaativimpiin ja myös erikoislaitteita vaativiin töihin. Yksityiset sopimushuoltajayrittäjät jatkavat tietenkin kuten tähänkin asti.
Konekeskolla on kahdeksan varaosapistettä. Yhteensä varaosapisteitä on noin 30 ympäri maan, mukaan lukien K-maatalouksien yhteydessä olevat varaosapisteet sekä yksityisyrittäjät. Konekeskon varaosapisteiden valikoimiin kuuluvat sekä traktoreiden, puimurien, työkoneiden että maarakennus- ja ympäristökoneiden varaosat. Huoltoyrittäjille ja varaosien jälleenmyyjille on myös verkkokauppa.
MAATALOUSKONEITA huolletaan ja korjataan nyt myös Konekeskon toimipisteessä Vantaalla, Vanhan Porvoontien varrella. Vantaan toimipiste palvelee Uusimaata. Sillä on uudet korjaamotilat ja myös varaosamyymälä. Konekeskon pääkonttorikin sijaitsee samassa pihapiirissä, joten tekninen tuki on lähellä. Maarakennus- ja maatalouskoneiden korjaussesongit täydentävät osittain toisiaan. – Etenkin maatalouskoneissa talvi on valmistautumisen aikaa kesää varten. Nyt kannattaisi varmistaa, että koneet ovat täydessä iskussa ennen kasvukauden alkua, ja viedä kone tarvittaessa lähimpään huoltopisteeseen tai huoltoyrittäjälle, painottavat Konekeskon huollon päällikkö Arto Himanen ja Konekeskon varaosapäällikkö Mika Lindström. – Huoltopisteissä on kiireisempää keväällä, ja tietenkin koneiden pitää olla kunnossa silloin kun niitä tarvitaan.
VARAOSAPISTE ALOITTI maatalouskoneiden varaosamyynnin jo viime kesänä. Ammattitaitoisia varaosamyyjiä on vakituisesti kaksi, Ben Barman ja joulukuussa Nurmijärven K-maataloudesta siirtynyt Raine Stenvall. Maatalous- ja maarakennuskoneiden varaosien keskusvarasto sijaitsee edelleen Helsinki-Vantaan lentokentän lähellä, Manttaalitiellä. Logistiikka keskittyy Vantaalle, jossa sijaitsevat Keskon muutkin keskusvarastotoiminnot. Sesonkiaikana varaosien keskusvarastosta tulee olemaan kuriirikuljetus Vantaan varaosamyymälään kaksi kertaa päivässä, tarvittaessa useamminkin.
Koneiden teknistyminen korostaa edelleen varaosamyyjien ammattitaidon merkitystä. Helmikuussa järjestetään sekä oman organisaation että jälleenmyyjien varaosamyyjille merkkikohtaisia varaosakoulutuksia. Viime vuonna kaikissa varaosapisteissä käyttöönotettu varastonhallintajärjestelmä on kerännyt tietoa eri varaosien pistekohtaisesta menekistä. Ajan kuluessa tiedot täsmentyvät. Valikoima ohjautuu alueellisten varaosatarpeiden perusteella: varastoinnin karkeana nyrkkisääntönä pidetään viiden kappaleen menekkiä vuodessa. Myös mahdollinen kaupan yhteydessä sijaitseva huoltopiste tai huoltoyrittäjän toimipiste vaikuttaa osaltaan varaosavalikoimaan. Varaosapisteet tilaavat tavaraa sesongin aikana päivittäin ulkomaisiltakin valmistajilta, joten varaosa saadaan yleensä Suomeen seuraavaksi päiväksi. Toki valmistajien toimitusvalmiudessa on eroja.
Katso Konekesko Maatalouskoneiden huollon ja varaosien yhteystiedot>>
Teksti: anne penttilä, kuvat antti: vettenranta (Maatilan Pirkka 1/2010)